Terveisiä Makongenista!

Hellurei pitkästä aikaa!

Ette usko minkälaisen tähtitaivaan alla tätä postausta kirjottelen, harmi että minkään näköstä jalustaa ei ole mukana niin en pääse jakamaan tätä teidän kanssa. Pääsette kuitekin vähän tunnelmaan eräänä iltana otetusta kuvasta. Aattelin vähän kertoilla meijän vapaa-ajan seikkailuista Kenianmaalla, työjutuista on tarkotus postailla HSH:n blogiin lähipäivinä. Kuvat tulee taas postauksen loppuun, yritän saada ne jotenkin järkevään järjestykseen.

Ollaan löydetty meijän lempipaikka kivenheiton, toisinsanoen 15minuutin pikipiki(moottoripyörä)-matkan päästä kotikylästä. Paikka kantaa nimeä Makongeni beach mutta mielestäni nimi voisi olla Makongeni paradise beach. Ihan uskomatonta että näin lähellä kylää on tämmönen paratiisi ja silti rannalla saa olla ihan omassa rauhassa ilman yhtäkään koru-, kookos- tai veneretkikauppiasta. Meressä pulikoidessa ei myöskään tarvitse väistellä länsimaisia turisteja vaan ranta on lähes aina privaattikäytössä muutamia kylän poikia lukuun-ottamatta.

Käytiin viikko sitten katsastamassa jollain mittapuulla maailman kauneimmaksi rannaksi nimetty Diani beach. Eihän se ollut mitään verrattuna kotirantaan, pelkkää tylsää valkosta hiekkaa, vähän ku kotosuomessa. No ei, kaunis rantahan se tuokin mutta liikaa ihmisiä ja kauppiaita kun on tottunut Makongeni beachin rauhaan. Dianilla käytiin snorklailemassa kolmannen suomalaisen vapaaehtoisen Kaisan ja ranskalaisvahvistus Tion kanssa, tosin meistä kumpikin tyydyttiin uiskentelemaan kovan aallokon vuoksi. Dianilla söin elämäni ensimmäisen ja ehkä myös viimeisen kerran kanan varpaita, sen verran paljastan että rapeahkoa syötävää. Parasta Dianilla käymisessä oli kuitenkin törmätä paikallisiin apinoihin tuktuk-kyytiä odotellessa.

Keniassa täytyy opetella tottumaan suunnitelmien muutoksiin pettymättä, sillä ilman tottumista saat pettyä pettymyksen perään. Siinäpä alustus eräälle vapaapäivän suunnitelmalle viettää ihana, rauhallinen päivä villieläimiä ja luontoa ihaillen piknik-eväiden äärellä Shimba hillseillä. Noniin, Lotta-parka turmeli nilkkansa ja jäi kyynel silmäkulmassa heiluttelemaan perään kun lähdimme Kaisan, Tion ja yhden Makongenilaisen kanssa luontoäidin helmaan.

Ensin köröteltiin tunti matatulla(pikkubussi) jotta saatiin vaihtaa toiseen matatuun. Muutama pysäkki ajeltuamme matatuun hyppäsi eräs erittäin puhelias ja meistä suomalaisnaisista kiinnostunut poika taikka mies. Noh, päätepysäkillä hypättiin huojentuneena matatusta pihalle odottaen pikipiki-matkaa ja rauhaa tästä edellä mainitusta herrasmiehestä. Eihän se ihan niin mennyt, Makongenilainen ja meihin ripustautunut mies olivat sopineet taksikyydistä Shimba hillseille. Taksin kuljettajakin kävi aika nopeasti selväksi, tämä samainen puhelias mies. Pettymyksen karvasta sivumakua niellen keräsimme itsemme ja tavaramme autoon ja auton nokka kaartui kohti määränpäätä. Automatkan aikana saimme kuulla kuljettajan rukoilleensa valkoista vaimoa iät ja ajat, kai tämä ajatteli nyt rukouksiensa täyttyneen.Muutaman kymmenen minuutin ajomatkan jälkeen päädyimme silmiä hivelevän kauniille kukkulalle josta avautui näkymä Kilimanjarolle saakka. Maisemien ihailua ihan lievästi häiritsi seuraamme lyöttäytyneen tyypin jatkuva puhetulva. Maisemien kuvaamista sen sijaan ihan lievästi häiristi tyypin tunkeutuminen lähes kaikkiin kuviin joita yritettiin ottaa. Juuri paikalle asetuttuamme tyyppi halusi näyttää meille vielä hienomman paikan joten kamat kasaan ja autoon. Tätä hienompaa paikkaa ei ikinä tultu näkemään, loppupäivä ajeltiin autolla ympäri Shimba hillsin huonokuntoisia teitä yrittäen täyttää tyypin epätoivoinen toive näyttää vaaleaihoisille norsuja.
Muutaman tunnin päästä päädyttiinkin takaisin matatun päätepysäkille valmiina palaamaan takaisin kotikylään tyhjin vatsoin ja reissusta pettyneinä. Koska tyypin auton ovet eivät auennet sisäpuolelta emme ehtineet vielä pihalle kun tämä sai yhtäkkiä päähänsä ajaa kylässä sijaitsevaan puistoon jossa voimme syödä eväämme. Lopulta päädyttiin betoniportaille pureskelemaan sipsejä ja haaveilemaan kauniista piknik-paikasta. Seikkailujen päätteeksi päästiin kotimatkalle ja voi mitkä naurut meidän ihanat kyläläiset saivat kun iltanuotiolla reissusta kerrottiin. Nyt naurattaa tämä mutta kyllä oli kärsivällisyys koitoksella. Myös Lotan itkun kyynel silmäkulmassa muuttui naurunkyyneliksi.

Rebekka alias Fatma