Jäähyväiset

Tässä sitä istutaan Isanbulin lentokentän vip-loungessa. Ihmislapsen luulisi nauttivan luxuselämästä, tarjoilijat häärii ympärillä, kakuilla ja ruoilla täytettyjä pöytiä on kahdessa kerroksessa. Saattamaan tullut lääkäri on hoitamassa kirjallisia tehtäviään. Saatettavaksi joutunut potilas yrittää keräillä itseään nieleskelemällä kyyneleitä. Kulttuurishokki, ikävä, huoli tulevasta.

Luulen, että pään sisällä käyvä kuhina kuuluu lentokentän kaukaisimmalle portille saakka. Niin paljon on tapahtunut kuukauden sisällä että aivot käyvät ylikierroksilla varmaan vielä kuukauden päivät. Välillä tuntuu, että huijaan jokaista maan päällä elävää olentoa, etenkin itseäni tuhlaamalla aikaa ja rahaa lääkärin kanssa lentämiseen. Ehkä olisin voinut jäädä vielä toiseksi kuukaudeksi, eihän voi tietää jatkuuko oireilu vai ei. Näinä hetkinä on hyvä kaivaa pari dokumentiksi otettua videota esille ja todeta että ehkä tämä seuralainen ei ole liioteltua vaikka matka menisikin ongelmitta, kuten toiveissa on. Ja tottahan se on, että en olisi ilman lääkärismiestä saanut näillä taustatiedoilla matkustaa.

Viimeinen ilta Ugundassa vietettiin yhdessä hotellilla. Itsehän vetelin nokosia vähän väliä sekä huimauksen vuoksi että tulevaa matkaa varten varastoon. Mutta se tunteiden kirjo joka voi tulla yhden vuorokauden aikana on hämmästyttävää. Niiin paljon rakkaiksi tulleita ihmisiä ympärillä, ihania muistoja ja paljon kovaäänistä naurua. Itkua, helpotuksesta päästä Suomeen turvaan sekä surusta jättää ihana Kenia ja ihmiset. Kiitollinen mieli kaikesta tuesta, sekä fyysisestä että henkisestä. Ettekä usko kuinka hyvältä tuntuu saada kiitosta tekemästä työstä sillä hetkellä kun tuntee sekoittaneensa viikoksi työaikataulut sairastamisen vuoksi ja olleensa koko kylän taakka. Ilmeisesti olen kuitenkin jotain tehnyt oikein, sillä lähtiessäni sain muun muassa kolme kylän poikien itse tekemää käsikorua. Yhteen koruista on kirjailtu sana 'asante', joka on swahiliksi 'kiitos'. Ja suurennuslasilla tarkastellen saattoi muutama kyynel tipahtaa useammankin ihmisen kyynelkanavasta jäähyväishetkellä.

Kuukauden sisällä kylän lapset ovat tulleet minulle erityisen rakkaiksi, ja olin itsekseni surrut kun en enää pääse hyvästelemään näitä rakkaita ihmistaimia. Ilmeisesti rakkauteni lapsia kohtaan on suhteellisen läpinäkyvää sillä sain kourallisen lapsia yllätysvierailulle ennen lähtöäni. Lisäksi Kenian mama ja baba ja muitakin vanhempia kyläläisiä kävivät vierailulla.

Kaikesta tästä huolimatta tai ehkä juuri siksi välillä tekee mieli lyödä nyrkillä seinään ja toivoa että paha uni katkeaisi siihen paikkaan. En kuitenkaan uskalla ottaa riskiä, sillä ehkä se on käsi joka katkeaa unen sijasta.

Tekee mieli pysäyttää aika ja myös peruuttaa vähän taaksepäin, jos joku ystävällismielinen henkilö osaisi neuvoa miten. En ollut vielä valmis jättämään Keniaa, en ole vielä valmis kohtaamaan tulevia haasteita Suomessa. Siksi jätin osan sydämestäni Makongenin kylään jotta voin käydä poimimassa sen myöhemmin.

Asante kwa kila kitu,nawapenda sana wa Kenya na nitarudi hivi karibuni. Mama Panda, Mama Africa is thankful❤