Odottelua

En tiedä onko tämä blogi enää reissublogi vai sivusto, jossa jaetaan päivityksiä terveydentilasta. Enkä tiedä miten saisin kirjoitettua kaiken jokseenkin ymmärrettävästi mutta yritys on kova.

Kuten edellisestä postauksesta ilmenee, olen viettänyt sairaalassa viimeiset vuorokaudet toiveenani päästä kotikylään Makongeniin. Kyynel silmäkulmassa joudun kuitenkin kertomaan että tämä toive ei tule toteutumaan. Ei tänä kesänä, ei tällä reissulla. Tuntuu niin pahalta jättää Kenia hyvästelemättä kyläläisiä ja minun rakkaita Kenian lapsia. Silti toivoisin jo olevani Suomessa ja asioiden olevan hoidossa.

Kouristukset, joita sairaalassa alkoi ilmentyä eivät helpottaneet vaan ovat päivien myötä lisääntyneet. Kouristusten aikana hoitaja saattoi tarkistaa tilanteen ovelta, poistua paikalta tekemättä mitään tai yrittää juottaa vettä kesken kouristuksen(mitä ei I K I N Ä saa tehdä). Myöskään lääkäriä ei ikinä tavoitettu kohtauksen aikana mutta silti kohtaukset olivat hänen mielestään paniikkikohtauksia. Toisinaan kohtaukset olivatkin lääkärin mielestä antibiootin haittavaikutuksia. Antibiootista puheen ollen, en vielä tänäkään päivänä tiedä mikä tulehdus minulla oli ja miten pitkälle se oli levinnyt. Veri- ja virtsakokeiden perään kyseltiin vuorokauden ajan kunnes hoitaja pitkin hampain toimitti nämä meille. Mitään säännöllisiä mittauksia sairaalassa ei tehty, ainoastaan kerran verenpaine ja verensokeri sekä lämpö mitattiin pyynnöstä. Lääkäri päätti lopettaa antibiootit sekä malarian estolääkkeen mutta kohtaukset jatkuivat. Koska oireita yritettiin hoitaa väärillä lääkkeillä ja lääkkeet eivät tehonneet, kerrottiin lopulta minun olevan päihdeongelmainen. Osasyy lääkkeiden tehoamattomuuteen oli se, että pari kertaa kanyylin paikalla olemista ei tarkistettu, kanyyli oli mennyt tukkoon ja lääkeaineet menivät verisuonen sijaan ihonalaiskudokseen. Lopulta olimme tilanteessa joka kuulostaa niin absurdilta että en usko sitä itsekään ja toivon kohta herääväni pahasta unesta. Päihdeongelmaiseksi leimaamisen jälkeen jo ennestään laaduton hoito muuttui hoitamattomuudeksi. Esimerkiksi hoitajakutsunappia painettaessa hoitajat eivät saapuneet paikalle ja ainoat huoneessa sairaalan puolesta käyvät henkilöt olivat siivoojia. Hoitavalta lääkäriltä loppui kantti ja tietämys kesken jonka seurauksena minut seurueineni uloskirjattiin sairaalasta kesken tutkimusten, kesken hoidon.

Mikä onni, että kaikki me suomalaiset olemme hoitoalalla sillä esimerkiksi kotiutumisen aikana kanyylia ei tultu poistamaan vaan saimme tehdä sen ihan itse. Myös moneen kertaan hoitelimme lääkeletkut pois kanyylista lääkepullojen tyhjennyttyä sekä jouduimme huomauttamaan aseptiikasta. Ehkäpä seuraava tulehdus tulee olemaan minun verisuonissani sillä eräskin hoitaja yritti kanyloida minua samalla kanyylilla neljä kertaa.

Koko sairaalassa olon ajan olimme yhteydessä vakuutusyhtiöön josta asiantuntevat virkailijat ja lääkärit antoivat parhaan tukensa. Kouristuskohtausten lisääntyessä vakuutusyhtiön lääkäri halusi siirtää minut parempaan hoitoon ja vakuutusyhtiöni oli valmis maksamaan lääkärilennon Nairobiin parempitasoiseen sairaalaan tarkempiin tutkimuksiin. Ennen siirtoa hoitava lääkäri halusi kuitenkin ottaa pään ct-kuvat mahdollisen kasvaimen tai verenvuotoepäilyn poissulkemiseksi ja lupasi kuvauksen aikana järjestää siirron Nairobiin. Mutta kuinka ollakaan, kuvausputkessa hengailuni aikana kyseinen lääkäri oli päättänyt lähteä kotiin, kuljetus oli järjestämättä ja dokumentit lähettämättä vakuutusyhtiöön joten kyseistä siirtoa ei koskaan järjestetty, vaikka lääkäri väitti hoitaneensa nämä asiat. Jäätiin yöksi. Hoitoa en enää saanut ja meitä käytiin hätistelemässä pois sairaalasta useaan kertaan. Vakuutusyhtiön lääkärin neuvoja kuunnellen emme kuitenkaan poistuneet sairaalasta ja vakuutusyhtiö jatkoi maksusitoumusta viidellä päivällä. Hoitava lääkäri oli päättänyt päästä meistä eroon ja nosti vuorokausihintoja niin reilusti, että vakuutusyhtiö ei näitä kyennyt maksamaan. Lopulta yhdessä vakuutusyhtiön lääkäreiden ja virkailijan kanssa päädyimme jättämään sairaalan. Olemme siis Lotan kanssa tällä hetkellä lähellä sairaalaa vakuutusyhtiön kustantamassa hotellissa koska Makongenin kylään ei tässä tilassa ole turvallista mennä.

Tilanne on siis se, että odottelen Suomesta saapuvaa lääkäriä jonka valvonnassa lennän Suomeen ja siirryn jatkotutkimuksiin Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Nyt toivotaan, että tämänhetkinen tukilääkitys pitää kohtaukset poissa eikä tarvitse palata tuohon sairaalaan.

Nyt aion palata viettämään toisiksi viimeistä iltaa Kenian ystävieni kanssa.

Ja kiitos kaikista tsempeistä ja tuesta mitä olen tähän mennessä saanut!

~Rebekka